tiistai 9. joulukuuta 2008

Jeejeejerrycotton.

Nyt on ilo irti!

Saatiin viisumikutsut ja kaiken hyvän lisäksi myös tieto harjoittelupaikoista. Henna ja Saija tekee somaattisen sekä psykiharjottelun ja minä ja Heini lasten sekä ikääntyneiden harjoittelut. Kummassakin ollaan sitten 3,5 viikkoa. Aamupäivät ollaan aina harjoitteluissa ja iltapäivällä on aikaa suunnittelulle... USKOMATONTA. Harvoin meillä on Suomessa noin paljon aikaa päivässä varattu pelkkään suunnitteluun.

Huomenna laitetaan sitten viisumihakemukset liikkelle. Meidän pitää lähettää järetön pino papereita Thaimaan lähetystöön kera meidän rahojen sekä passien. Kieltämättä vähän huolettaa laittaa passit ja sekä rahaa ihan sievoinen summa kirjekuoreen ja toivoa, että ne menee oikeeseen osoitteeseen. Niinku Henna sanoi " tuntuu vähän mafiatouhulta".

Yksi asia edellisen lisäksi kyllä hieman mietityttää. Harjoittelussa ei saa pitää farkkuja eikä räikeitä tai valkoisia paitoja!!! Mitä sitä sitten pitää päällä? Nooh, maassa maan tavalla. Nyt taitaa olla PAKKO mennä vähän ostamaan vaatteita...Ihan siis vaan tämän harjoittelun takia vaan :D

Okkapokka, mutta muistetaan olla kiltisti, kun tontut liikkuu jo!

ps. Lähtöön on TASAN 5 viikkoa.

maanantai 1. joulukuuta 2008

jännitystä ilmassa.

joulukuun ensimmäinen päivä ja eka luukkukin joulukalenterista avattu.
ennen thaimaahan lähtöä vietetään vielä siis joulua, toivottavasti rauhallista ja paniikkivapaata sellaista. sitten olisi vielä sekä saijan että sallan synttärit ja vielä uusi vuosikin. voi mahoton.

jotta thaimaaseen ylipäätään päästään, pitäisi meidän saada viisumiasiat kuntoon. thaimaassa tuntuu kiirekäsitys olevan hieman erilainen, kuin meillä, joten odottelemme edelleen kutsua työharjoitteluun, joka tarvitaan viisumeita varten. toivottavasti myös kela on nopea kaikkien meidän lippusten ja lappusten kanssa...ikänähän ei ole mitään jätetty viime tinkaan!

tälläinen oli ensimmäinen thaimaa-aiheinen blogikirjoituksemme.
lisää ja joulua odotellessa, syökäämme itsemme ähkyyn piparitaikinasta ja tortuista.