Töitä, ei sirkushuveja

Viime viikot ovat menneet nopeasti ja työntäyteisesti. Uudet harjoittelupaikat ovat vaatineet veronsa ja päivät ovat olleet todella pitkiä ja väsyttäviä. Päivät ovat menneet harjoitteluissa, illat suunnittelu- ja muita töitä tehdessä. Vielä kun työt tekee englanniksi aikaa menee luonnollisesti paljon enemmän kuin suomeksi tehdessä... Vaikka välillä tuntuu, että pää hajoaa ja ei pysty sulattamaan enää yhtään uutta kokemusta, on myönnettävä, että kokemukset ikääntyneiden ja psykiasiakkaiden parissa ovat olleet todella hyviä ja opettavaisia.

Tänne tullessamme kuvittelimme, että opimme valtavasti uudesta kulttuurista. Tämä on toki totta, mutta eniten taidamme kuitenkin oppia suomalaisesta kulttuurista ja suhteestamme siihen. Olemme myös saaneet myös uudenlaisen näkökulman suomalaiseen toimintaterapiaan...erot thaimaalaiseen tt:hen tuntuvat ajoittain todella suurilta!

Opiskelijat näyttivät taas ystävällisyytensä ja hankkivat meille samanlaiset koulupaidat kuin heillä. Rinnassa komeilee nimemme thai-kielellä kirjoitettuna :) On mukava sulautua vähän enemmän porukkaan ja olemmekin saaneet positiivista palautetta paidoista sekä opettajilta että asiakkailta. "You look so cute!" Ainut miinuspuoli paidoissa on niiden materiaali. SE EI HENGITÄ! Hiki valuu jo kävellessämme kouluun, jolloin on vasta noin 25 astetta lämmintä, puhumattakaan iltapäivällä, kun kirjoitamme asiakkaiden lausuntoja yli 30 asteen lämpötilassa. Ja vielä englanniksi! Siitäkään huolimatta hymyt eivät hyydy, kuten thai-kulttuuriin kuuluu... kämpillä ei sitten enää hymyilytäkään yllättäen kovin paljoa.

Viime viikonloppuna vietimme virallisen turistipäivän vieraillen Doi Suthepin vuorella sekä vuoristolaiskylässä, joka paljastui turisteja varten tehdyksi markkinapaikaksi. Wat Doi Suthep - temppelialue, oli vaikuttava näkymineen Chiang Main yli. Iltaisin olemme miettineet, mikä on tuo mystinen valoilmiö vuoren rinteellä. Nyt se selvisi, se on temppelialueen korkein kullattu torni!! VAU, olihan se hieno! Kävimme myös vesiputouksilla ottamassa päikkärit rauhoittavan veden liplatuksessa. Illalla nautimme ansaitusti virvokkeita läheisessä pubissa, jossa viisi litraa olutta maksaa nelisen euroa ja Sallan suosikki PinkMoisture-drinkkikannu maksaa viisi euroa. Repikää siitä Suomen baarit ja Sedu!

Kuveja seuraa lähituleivaisuudessa! Nyt leffan ja mässyn pariin :D

Salla, Heini ja Saija

Seikkailu jatkuu...

Olimme viime viikonlopun "rentoutumassa" Paissa, jota on sanottu Thaimaan Twin Peaksiksi. Reissun alku oli tosin kaikkea muuta kuin rentouttava. Olimme tilanneet minibussikyydin kahdeksaksi, mutta Thaimaan aikaa matka alkoikin vasta yhdeksältä. Tie Paihin oli järkyttävä, mutta maisemat kauniit. Matkapahoinvointilääkkeet olivat tarpeen, sillä 140 km:n matkaan sisältyi 762 kurvia (ja nyt emme tarkoita mitään pienoisia mutkia, vaan todellista serpentiinitietä). Kuski painoi menemään täyskäännöksissä 80km/h ja Saijaa huolestutti turvavälit, tai oikeastaan niiden puuttuminen. Elämystä yhtä kaikki...pääsimme perille puolen päivän jälkeen.


Paissa olimme ihan pihalla ilman varattua hotellia ja ilman minkäänlaista karttaa tai matkaopasta. Meille naurettiin, kun kyselimme paikallisilta Chiang Maissa, että mikä hotelli kannattaisi varata etukäteen. "Marssitte vain sisään hotellille ja otatte huoneet. Ei täällä ole tapana varailla huoneita etukäteen" Luotimme neuvoihin. Pian meille valkeni, että juuri tämä viikonloppu oli pidempi maanantain vapaapäivän takia ja muutkin ihmiset olivat lomalla. Etsimme siis vapaita huoneita ympäri Paita noin kolmen tunnin ajan väsyneinä ja nälkäisinä. Onnemme kääntyi lukuisten puheluiden ja kävelykilometrien jälkeen: vuokrasimme talon! Ja mikä ihana talo se olikaan. Talo oli aivan kaupungin laidalla eikä Paissa ollut lainkaan autotakseja. Onneksi saimme kyydin vuokratoimiston väeltä pääkallopaikalle. Mopotaksienkin saaminen talolle oli vaikeaa tiettyjen kielellisten ongelmien vuoksi. Saimme lopulta yhden mopotaksin, joka vei meidät kaksi kerralla kohti kauan odotettua ruokapaikkaa.


Ja se ruokareissu onkin jo oma juttunsa. Päästyämme kyseiseen suositeltuun ravintolaan, oli omistaja meitä ovella vastassa heiluttaen käsiä ja sanoen "We are full!" Sinänsä omistuista, sillä nähtiin sisälle ja ainakin kolme pöytää oli vapaana. No, eipä me tästä lannistuttu vaan lähdettiin etsimään pimeässä Paissa toista paikkaa. Löydettiinkin yksi paikka, joka näytti siltä, että sieltä jopa saattaisi saada ruokaa. Heinin ja Saijan kysyessä saako täältä ruokaa, tarjoilija vastasi "No, only thaifood." Tästäkin voisi skeptinen omat johtopäätöksensä vetää :) Thairuoka kävi meille kuitenkin vallan hyvin. Menimme sitten terassilta sisälle ravintolaan, jossa ei ollut ketään muuta. Valaistus oli hämärä ja oli aivan hiljaista, tunnelma oli twinpeaksmäinen! Odottelimme ruokiamme melko kauan, kunnes huomasimme, että ulkoa tuli sisään poika, täydet take away- ruokapaketit kädessä. Saimme siis ruokamme hieman kylmänä, suoraan mopon kyydistä. Ainakaan Salla ei valittanut mausta, hänellä oli nimittäin nenä niin tukossa, että tuskin maistoi mitään! Muilla tosin saattaisi olla ruoan makuun muutama kommentti. Tätä ravintolaa tuskin suositellaan eteenpäin, mutta saatiinpahan taas nauraa kunnolla!


Sunnuntaina heräsimme kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan, sillä kukko todella alkoi kiekua kuudelta. Yleinen oletus meillä oli, että kukko kiekaisee kerran, mutta ei. Se kiekui kaksi tuntia. Jouduimme jokatapauksessa lähtemään ihanasta talostamme jo aikaisin, joten kukolle annettakoon armahdus tällä kertaa. Lähdimme kohti uutta majapaikkaamme, jonka olimme virheestä oppineena varanneet jo lauantaina. Paikka osoittautui mahtavaksi valinnaksi, bungaloweineen sekä vuoristo- ja jokimaisemineen. Antaa kuvien puhua puolestaan... Sunnuntain vietimme ihan rauhassa rentoutuen terassillamme, katsellen maisemia sekä kuunnellen suomalaista musiikkia. Olihan ihana päivä! Illalla menimme katsomaan kylän markkinahumua ja se oli melkoista. Välillä oikein mietti, mistä kaikki ihmiset tulivat, sillä päivään verrattuna ihmisiä oli 10 kertaa enemmän! Maanantaina puolestaan oli kotiinlähdön aika neljältä eli viideltä. Täällä tosiaan ei kannata ihan noihin aikatauluihin luottaa.


Tällä viikolla ollaan taas tehty monenlaista. Oppilaitoksemme johtaja opetti meille tiistaina ja keskiviikkona rentoutuksen ja joogan saloja, joka oli mielenkiintoista. Buddhalaisuus näkyi hänen opetuksessaan vahvasti! Olemme myös tutustuneet thaimaalaiseen sairaalaan ja sen systeemeihin, Sallan rampatessa siellä pitkittyneen flunssansa takia. Pikkuhiljaa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä siinä asiassa! Saijalla ja Hennalla on puolestaan alkanut jo uusi harjoittelun osa psykipuolella, joka on tähän asti kuulostanut olevan melkoista myllytystä (opetus-)kulttuurin osalta. Tyttöjen on muun muassa pitänyt tehdä toiminnan analyysi thai-ruoan valmistuksesta, jota eivät ole koskaan tehneet sekä puhua thaita asiakkaille...Saapa nähdä, miten asiat kehkeytyvät!


Tänään vietämme sitten ystävänpäivää hyvien ystävien parissa :)
Hyvää ystävänpäivää myös sinne toivotteleepi,

tytöt <3>

Kuvat:

1. Bungalowimme. Tuntuihan luksukselta!
2. Heini ja Henna vähemmän pelottavassa ravintolassa.
3. Kotikatu joen rannalla.
4. Otos bungalowimme terassilta. Kun olisi jostain sadusta.
5. Talo, joka vuokrattiin. Oltaisiin kyllä kovin mielellään otettu myös tuo auto!

"Yhtä elämystä koko elämä!"

Tähän otsikkona olevaan julkilausumaan päädyttiin muutama päivä sitten.Toki lausumaan vaikutti ja johti muutamia asioita, joista nyt kerron.

Olemme nyt siis tehneet harjoittelua 2,5 viikkoa ja ensimmäistä pätkää on nyt jäljellä 1,5 viikkoa, jonka jälkeen vaihdamme harjoittelupaikkoja. Henna ja Saija menevät psykipuolelle ja minä sekä Heini ikääntyneiden harjoitteluun. Kaikin puolin päivät harjoittelupaikoissa ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia. Suomen ja Thaimaan toimintaterapiassa on paljon eroja, joihin olemme yrittäneet sopeutua parhaamme mukaan. Esimerkiksi Suomessa asiakaslähtöisyyttä korostetaan lähes joka tilanteessa, kun taas täällä tuntuu välillä siltä, että asiakas on vain objekti, jolla tehdään toimintaterapiaa. Toisaalta täällä taas yhteisöllisyys nostaa päätään lähes joka tilanteessa, kaveria ei jätetä. Henna ja Saija ovatkin tehneet terapiaa mm. temppeliyhteisössä! Toinen asia, jonka olemme saaneet huomata, on se, että täällä toimintaterapeutti tekee myös puhe ja fysioterapeutin töitä. Heinilla ja minulla molemmilla onkin asiakkaana lapsi, jonka puheen kehitystä meidän tulisi tukea. Pieniä vaikeuksia tässä asiassa aiheuttaa yhteisen kielen puuttuminen. Kommunikaatio sekä asiakkaiden että tt-opiskelijoiden kanssa on välillä todella vaikeaa ja olemmekin huomanneet, kuinka tärkeitä ilmeet ja eleet ovat vuorovaikutuksessa. Toki meillä on tulkit (opiskelijat) mukana terapiatilanteissa, mutta englannin kieli ei heilläkään ole siitä parhaasta päästä. Olemmekin siis yrittäneet opetella jonkin verran thaita, jotta asiat sujuisivat helpommin :)

Aikaa on vietetty myös muualla kuin harjoittelussa. Olemme kotiutuneet asuntoihimme vallan hyvin (kuten myös muutamat muurahaispataljoonat) ja illalla menemmekin aina kottiin :) Viime lauantaina saimme puolestaan tilaisuuden osallistua seitsemättä kertaa järjestettävään Mental Health Rallyyn...paikalliset tosin sanovat Lally, koska R:ää ei juurikaan käytetä. Tapahtuman tarkoituksena oli poistaa mielenterveyskuntoutujiin kohdistuvia ennakkoluuloja, joita Thaimaassa, kuten Suomessakin on vielä melkoisesti. Kävelimme alkujumppien ja muodollisuuksien jälkeen noin kilometrin matkan päämääränämme Chiang Main eläintarha. Eläintarhassa ohjelma jatkui mm. tanssiesityksillä.

Päivän aikana kiertelimme eläintarhassa ja näimme muurahaiskarhun, norsuja, leijonia, tiikereitä, lintuja, joista riikinkukko alkoi uhkailemaan tai vaihtoehtoisesti liehittelemään Saijaa, josta saimme melkoiset naurut aikaan! Saijaa ei tosin naurattanut :) Saimme nähdä myös pandan tai itseasiassa kaksi, joiden nimet olivat Lin-Hui (tyttö) ja Chuang Chuang (poika). Olivathan ne söpöjä - tekivät kuperkeikkoja ja näyttivät siltä, että hymyilisivät koko ajan. Kovin tarkkaan vartioituja pandat olivat, sillä panda-talossa ei saanut puhua kovaan ääneen tai käyttää kamerassa salamaa.

Eläintarhassa käynti oli hieno kokemus, mutta niin oli ilta sen jälkeenkin. Paikalliset opiskelijat vievät meidän tanssimaan paikkaan nimeltä Warm Up. Klubilla soi välillä livemusiikki ja välillä madonnat ja muut. Yhtä kaikki jalat olivat melko turtana illan päätteksi! Kun päätimme lähteä, opiskelijat halusivat viedä meidät vielä syömään paikalliselle snäkärille. Söimme siis sormin katukeittiössä sticky riceä, paistettua kanaa ja possua sekä sen ohutsuolta, jota tosin meistä kukaan ei uskaltanut maistaa, ja chiliä. Olihan hyvvää! Ruokavaliosta ja -valinnoista saattaa siis huomata, että enää ei olla hysteerisiä mahatautien kanssa. Jos tullakseen, niin tulkoon! Meillä oli aivan huippu kivaa ja saimme taas kerran huomata, kuinka ystävällisiä opiskelijat olivat.

Sunnuntaina opiskelijat vievät meidät syömään buffettiin, jossa teimme itse omat ruokamme :) Valkkasimme siis ainekset sekä kastikkeet ja eikun pöydässä olevaan grilliin/pataan porisemaan ja odottamaan niiden kypsymistä. Vähän eri meininki kuin Suomen buffeteissa. Söimme kokonaiset kaksi tuntia, joka taisi olla jokaiselle meille jonkin sortin ennätys :) Tämän jälkeen pyörimme Sunday Streetille, jossa kokonainen kilometrin mittainen katu on suljettu ja täynnä kojuja. Shoppailijan paratiisi, ah!

Tällä viikolla olemme kaikki olleet enemmän tai vähemmän kipeitä (mahakipua ja flunssaa),mutta silti olemme suunnitelleet viikonlopuksi matkaa Paihin. Matkaoppaiden mukaan Paissa on taikaa, joka auttaa rentotumaan ja unohtamaan kiireen. Siellä aika on kuulemma pysähtynyt paikalleen. Chiang Main hektisestä ilmapiiristä haluammekin vähäksi aikaa pois ja Pai kuulostaa tähän hommaan ehdottoman oikealta paikalta.

Kaiken tämän lisäksi olemme tehneet ihan tavallisia arkiasioita, tosin thai-tyyliin. Pesseet pyykkiä, käyneet kaupassa jne. Jokainen päivä on tuonut jotain uutta ja ihmeellistä esiin tästä maasta ja itsestämme... yhtä elämystä siis koko elämä!

Terkkuja kaikilta <3

-Salla

.