Joulut ja uudet vuodet sekä niihin liittyvät härpäkkeet oli ja meni.
Nyt on sitten 4 (!!!!!!!) päivää enää lähtöön. Tuntuu, että vastahan lähtöön oli aikaa monta kuukautta. Aivan hullua. Niin se aika vierähtää...Viisumitkin saatiin kuin myöhästyneeksi joululahjaksi ja sehän teki meidän onnellisiksi :) Myös muita paperihommia ollaan saatu hoitaa melko lailla. Ihmeen helpoksi prosessiksi tätä luuli, mutta eiköhän kaikki ole sen vaivan arvoista!
Tiistaina lennetään siis Bangkokin kautta Phukettiin vähän lepuuttamaan hermoja, ennen kuin harjoittelu alkaa Chiang Maissa 20.1. Asuntokin saatiin :) Asutaan kahden hengen huoneissa, ilmeisesti semmoisessa huoneistohotellin tyyppisessä ratkaisussa. Vuokra on hurjat 60 euroa kuukaudessa, joten innolla odotetaan, minkälainen asunto siellä on sitten vastassa! Jännä huomata, että ei ollenkaan tiedä, mitä odottaa koko Thaimaalta, kun siellä ei ole koskaan käynyt. Lähinnä vain kuullut, että ihmiset ovat mukavia ja avuliaita sekä maisemat mahtavia. Toisaalta on ehkä hyvä, että ei osaa avistaa, mitä tuleman pitää...luulen, että yllätytään ainakin positiivisesti :)
Pakkaukset on edelleen aivan puolitiessä. Mutta viime hetken paniikkihan on yleisesti se paras motivaattori! Näin ollen saattaa tosin käydä niin, että Phuketissa huomaakin unohtaneensa bikinit....Nooh, jospa sieltä niitä löytyisi!
Palataan asiaan Thaimaassa. Ou jee :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
hyvää matkaa teille! tosi kiva ku teillä on blogi, luen kyllä ja kommentoin :) lisäsin heti mun luettaviin blogeihin. matkakuumettahan tämä kyllä itellä lisää vaan :D...
kiitos :) pitää yrittää olla vähän aktiivisempi blogin pitäjä siellä, kun nyt täällä...
ja hei, matkakuumehan on vaan hyvää kuumetta!
Hyvää matkaa tytöt! Mepäs jäämme Sarin kanssa tänne Suomeen suunnittelemaan omaa Thaimaan vaihtoamme. Olemme ehkä saamassa vielä kaksi tyttöä matkaamme, niin ei tarvitsisi kahdestaan lähteä. Toivottavasti onnistuu! Pitäkäähän hauskaa! Niin ja voitte sitten kertoa meille kaikkia hyviä vinkkejä.:) Ihan ekana tuli mieleen, että mitä kautta te saitte ne asunnot? Hommasitteko ite, vai hommasiko harjoittelupaikka tms?
Hauskaa matkaa! Ja muistakaa laittaa lentosukat koneeseen jalkaan.:D
-Johanna H, ftk6sn-
Siis meillähän on ollut siellä Chiang Main päässä aivan ihana kontaktihenkilö, joka hommasi meille seltä asunnon. Varmaan kannattaa teidänkin yrittää jotain samanlaista, sillä turisteille hinnat on paljn korkeammat, kuin paikallisille.Lentoja puolestaan kannattaa katsoa vertaa.fi:stä, josta saa kattavan kuvan kaikista mahdollisuuksista :)
Mutta toivottavasti saatte asiat järjestymään hyvin!
Nyt oottekin jo onnellisesti matkalla :) En kerennytkään enää näkemään teitä kaikkia, että oisin toivottanut hyvää matkaa, joten tässä toivotukset nyt jokaiselle. Ottakaa irti kaikki ja tulkaa rentoutuneena takasin!
Lähetä kommentti